Juhlien juhlat: kirja-arvosteluja

Jääskeläinen, Jouko: Juhlien juhlat (2010)
Helsinki: Kustannus Oy Uusi Tie. 204 s.


Seppo Seppälä, Karmel-lehti 1/2011:
 

”Karmel-kodin vanhan ruokasalin seinällä on Asser Jaaron maalaus, jossa mustalla pohjalla on kuvattuna miesten kasvoja. Kasvojen piirteistä ja pukeutumisesta voi päätellä, että nämä kasvot kuuluvat eri puolilta maailmaa oleville henkilöille. Taiteilija on antanut taululle nimen Yhdistävä voima, ja teokseen merkitty hepreankielinen teksti kertoo sapatista.

Viikoittain toistuva juutalaisen kansan tärkein juhla, sapatti, on todellakin tekijä, joka osaltaan on antanut hajaannuksessa olevalle juutalaiselle kansalle identiteetin. Se on kautta vuosituhanten voinut vaikuttaa tehokkaasti kansan keskuudessa; vietetäänhän sitä yli viisikymmentä kertaa vuodessa ja erilaisilla kulttuurialueilla pääasiassa samojen tapojen mukaisesti.

Tri Jouko Jääskeläinen käsittelee kirjassa kaikki raamatulliset juhlat ja lisäksi juutalaisille niin tärkeän hanukkajuhlan, joka liittyy Jerusalemin temppelin historiaan, vaikka ei esiinnykään Raamatussa. Myös joulu on saanut paikkansa raamatullisten juhlien joukossa, onhan se yksi Uuden testamentin helmistä ja koko maailmalle toki tärkeä pelastushistorian näkyvä aloitustapahtuma.

Kirjassa tuodaan hyvin selkeästi esille se, että raamatulliset juhlat eivät ole syntyneet vain jonkin ihmisryhmän mielijohteesta tai päätöksestä, vaan niillä jokaisella on laajempi, koko kansaa, jopa ihmiskuntaa koskeva merkitys. Egyptistä lähtö ja sen kunniaksi määrätty pääsiäisen vietto oivat samalla Israelin kansan varsinainen syntymäjuhla. Helluntai liittyy alun perin elonkorjuuseen, mutta siitä tuli aikanaan kristillisen seurakunnan syntymäjuhla Pyhän Hengen vuodattamisen kautta. Syksylle sijoittuva juhla-aika – raamatullinen uusi vuosi, suuri sovituspäivä ja viikonpituinen lehtimajanjuhla – vievät kiittämään syksyn sadosta, mutta myös Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta suuren sovituspäivän johdattamana.

Todella lukemisen arvoinen teos!”

Comments are closed.