Kolumni YrittäjäInfo Vantaa -lehdessä: Yrittäjyys ja yhteisöllisyys

Kirjoitukseni YrittäjäInfo Vantaa -lehden Lainsäätäjä-palstalla
numerossa 4-2011

Yrittäjyys ja yhteisöllisyys

Kesän korvalla 2011 käytiin Suomessa hallitusneuvottelut. Minulle ne olivat toinen kerta poliittisessa historiassani, useimmille Kristillisdemokraattien edustajille ensimmäiset. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1991. Nyt seitsemäntoista vuoden tauon jälkeen KD palasi tärkeään vastuutehtävään, osana kuuden puolueen laajapohjaista hallitusta.

Hallitusohjelma ei voi olla minkään yhden eikä kahdenkaan puolueen näköinen. Silti eräs ystävällinen neuvottelija toisesta puolueesta rohkeni sanoa ohjelmaa eniten juuri KD:n vaalitavoitteiden näköiseksi. Ehkä tämä oli vain ystävällisyyttä, ehkä vähän tottakin. Tuotahan voivat tutkijat aikanaan selvittää.

Kuitenkin ajatus sisälsi merkittävän näkökulman. Monissa talous- ja sosiaalipolitiikan kysymyksissä KD on halunnut ja voinut toimia eri mielipiteiden välillä rakentavana voimana pyrkimättä toimimaan minkään eturyhmän puolesta. Sitä, että halutaan huomioida erilaisia perusteltuja näkökulmia, voi kutsua vaikkapa yhteisöllisyyden rakentamiseksi.

Yhteisöllisyys on vaikea toimintalaji. Usein puhumme yhteisöllisyydestä hieman kevyesti ikään kuin hyvänä tunnelmana tai hetken kokemuksena. Yhteisöllisyyteen kuuluvat kuitenkin sekä vapaaehtoinen sitoutuminen yhteisiin arvoihin että vaivan näkeminen ja vastuun kantaminen yhteisistä asioista. Se on siis mitä suurimmassa määrin tietoista yritteliäisyyttä.

Itse sain hallitusneuvotteluissa toimia oikeus- ja sisäasioiden neuvotteluryhmässä sekä hetken aikaa talousasioiden ryhmässä. Maamme talouden hyvässä hoitamisessa KD:lle on aina ollut erityisen tärkeää juuri yrittäjyys. Onneksi kaukana takana ovat ne ajat, jolloin yrittäjää katseltiin alta kulmien. Tämän päivän Suomessa tosiasiat kertovat siitä, että juuri pienet tai jopa niin sanotut mikroyritykset ovat hyvin tärkeitä työllistämisen kannalta.

Aivan lähivuosien suuri kysymys on se, miten voidaan parantaa yksin ja oman perheen voimin yrittävien mahdollisuuksia ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaamiseen. Monet asiat vaikuttavat tähän. Pieni, mutta tärkeä yritteliäisyyttä rakentanut veroratkaisu on ollut kotitalousvähennys. Tiukan taloustilanteen vuoksi joudutaan kotitalousvähennyksestä jonkin verran leikkaamaan. Silti pienet kotitalouksia ja vanhenevaa väestöä palvelevat yritykset ovat erittäin tärkeitä myös jatkossa. Kunnat eivät käytännössä pysty vastaamaan likikään kaikkeen palveluiden kysyntään, vaan näitä ihmisten tarpeisiin vastaavia toimijoita todella tarvitaan. On hyvä, että esimerkiksi listautumattomien yritysten osinkoverotusta ei kohtuuttomasti tiukennettu.

Suurena linjana hallitusohjelmassa oli ja on arvonlisäverotuksen ja työn verotuksen säilyttäminen korottamatta kutakuinkin nykytasolla. Kestävätkö nämä ratkaisut lähivuoden tiukassa taloudellisessa aallokossa, on kiinni sekä maailmatalouden näköaloista että myös itse kunkin meidän ahkeruudestamme ja yritteliäisyydestämme. Hyvinvointia ja palveluita luodaan työtä tekemällä, ei vain veroja keräämällä.

Kristillisdemokraattina rohkenen myös muistuttaa itseäni ja meitä kaikkia siitä, että meille tärkeät yhteiset ja yhteisölliset arvot eivät ole vain taloudellisia, vaan myös henkisiä ja hengellisiä. Haluan omalta osaltani toivottaa Vantaan Yrittäjille mitä parhainta menestystä moninaisessa työssänne!

Kansanedustaja Jouko Jääskeläinen (KD)


YrittäjäINFO on Vantaan Yrittäjien jäsenlehti, joka jaetaan kuusi kertaa vuodessa jäsenyrityksiin.

Comments are closed.